Talvisten sienten mystiikkaa

Parhaiten talvella löydettävissä sienissä on jotain hyvin erityistä. Ne kiehtovat huomaamattomuudellaan sekä mystisyydellään. Niiden levinneisyys ja ekologia on sangen heikosti tiedossa. Harvapa tuohon aikaan vuodesta enää maastossa näytteitä kerää. Erityisesti lehtipuuryteiköistä eli jalostuneemmin runsaslehtilahopuustoisista metsistä ja pajukoista, sekä puistoista voi löytää sangen omituisia itiöemiä.

Entistä pienimuotoista ojanvarsiryteikköä Riihimäellä. Paikasta löytyi korukarvakka (Neodasyscypha cerina) 2013.

Ennen tässä oli hieno tiheä rantarytö, nyt paikalla… No …

Pienimuotoinen vaahteraa, harmaaleppää sekä raitaa kasvava rinnelehto radan varressa. Paikalta löytyi mm. hytyvinokaslaji (Hohenbuehelia sp.).

Radan varren rinnelehtoa.

Vantaanjoen varren lähilammen rytöä. Paikalta löytyi mm. kellovinokas (Panellus ringens) ja hytyvinokaslaji (Hohenbuehelia sp.) .

Vantaanjoen varren rytöä.

Mieleni avartava alkusukkessiovaiheen eli alkukehitysvaiheen metsä, joka on kehittynyt savenottolampien ympärille. Paikan kääväkäslajisto yllättävcän monipuolinen, vaateliaimpana alueellisesti uhanalainen harjasorakas (Gloiodon strigosus).

Alkusukkessiovaiheen arvokas metsä.

Alkusukkessiovaiheen metsä.

Talvella erityisesti syötävistä sienistä voi löytää talvijuurekkaita. Jotku talvivinokastakin (Sarcomyxa serotina) nauttivat. Vielä enemmän on muita mielenkiintoisia lajeja kuten kellovinokas, hytyvinokkaat, erilaiset kaarnalla kasvavat hiipot sekä hyytelösienet. Talvijuurekkaat on melko vähän aikaa sitten jaettu ainakin eri lajiksi, joiden levinneisyyttä tunnetaan huonosti. Talvijuurekkaita myydään kaupoissakin kasvatettuina valkoisina honteloina itiöeminä. Ne ovat japanilaisten suosiossa. Suomessa on tähän mennessä tavattu varmistettuna vain pelkkää Flammulina elastica – lajia. Olen pyytänyt Suomen sieniseuran kautta näytteitä ja niistä yksi on potentiaalinen Flammulina fennae. F. fennae on kalkinsuosija, näyte on Nilsiästä, joten paikka aiknakin sopisi. Pohjoismaissa lajien levinneisyyden on huomattu vaihtelevan sangen paljon, kun niitä on Ruotsissa ja Norjassa tutkittu. Mielenkiintoisin talvijuurekkaista on F. ononidis, joka kasvaa kenttäorakon tyvellä. Suomesta sen voisi löytää vain harvoista paikoista, Helsingin Eestiluoto on yksi potentiaalinen paikka.

Talvijuurekaslaji raidan rungolta.

Talvijuurekaslaji haavan kannolta.

Talvivinokasta jotkut syövät. Sen löytää lehtipuulta rantametsistä ehkä helpoiten.

Talvivinokkaan (Panellus serotinus) helttapuolta.

Hytyvinokkaat (Hohenbuehelia sp.)ja kellovinokas (Panellus ringens) ovat myös erityisesti talven lajeja. Hytyvinokkaatkin on hanakala ryhmä ja moni niistä on sangen harvinainen. Yleisin niistä tummista on kenties harmohytyvinokas (Hohenbuehelia unquicularis). Yhteensä lajeja on tavattu Suomesta kaiketi yhdeksän lajia. Uhanalaisakin joukossa on: lastahytyvinokas (Hohenbuehelia auriscalpium , DD), suohytyvinokas (Hohenbuehelia longipes, CR) sekä aarnihytyvinokas, kaeikti jo kadonnut (Hohenbuehelia mustialaensis, RE) . Kellovinokastakaan moni ei ole nähnyt, lieneekö se paikoittainen, harvinainen, vai vain ylikatsottu. Olen itse löytänyt sitä kolmesta eri paikasta, yksi Lopelta, kaksi Riihimäeltä. Runsaasti lehtilahopuuta kaikissa paikoissa.

Hytyvinokaslaji Vantaanjeon varresta.

Hytyvinokaslaji rinnelehdosta.

Kellovinokas Vantaanjoen varresta.

Kaarnalla kasvavat hiipot ovat kenties niitä kaikkein kauneimpia talvisten sienten joukossa. Tarkoitan lähinnä myyränhiippoa, ruskokaarnahiippoa ja sinikaarnahiippoa. Niitä, kun kasvaa satamäärin jollain vanhalla sammaloituneella lehmuksen rungolla, on näky kuin kuin suoraan sadusta. Heidän lempipaikkojaan on puistopuiden rungot, törmääminen muualla on harvinaisempaa.

Sinikaarnahiipon (Mycena pseudocorticola) kasvaa usein samoilla rungoilla kuin ruskokaarnahiippokin (Mycena meliigena).

Ruskokaarnahiipon löytää parhaiten vanhojen puistolehmusten rungoilta, oman mudun perusteella. Sammalta tulee olla ja hyvin usein jäkälääkin…

Myyränhiipon (Mycena hiemalis) tapaa usein puistopuiden rungoilta, se on selkeästi ruskokaarnahiippoa ja sinikaarnahiippoa ylesiempi.

Talvisista sienistä on myös joulupöydän koristeeksi, ainakin hytyköihin kuuluvasta keltahytykästä eli ”nallekarkkisienestä”. Muitakin hytyköitä on paljon, lue jo hieman haudatusta blogistani niistä lisää: http://www.hyyfi.wordpress.com.

Keltahytykkä (Tremella mesenterica) on yleinen erilaisissa ryteiköissä.

Opaalihytykkä (Exidia thuretiana) on löydettävissä helposti herukkapensaiden alta.

Liuskahytykkä (Tremella foliacea) on minulle harvinaismpia yleisiä hytköitä. Löysin 2013 vain yhden, alkusukkessiovaiheen hienosta metsästä.

Pajupunakka (Cytidia salicina) on helpoiten löydettävissä kaupunkien pajupuskista.

Pajuhytykkä (Exidia recisa) kasvaa usein siellä missä pajupunakkakin.

Nystyhytykkä (Exidia glandulosa) valtaa usein sahatut kannot.

Loishytykkä (Tremella encephala) esiintyy verinahakan kanssa männyllä.

Muutakin mielenkiintoista voi talvella löytää metsästä, kuten erilaisia kotelosieniä, muitakin vinokkaita (pikkuvinokas, pikkusahaheltta), malikoita, limasieniä sekä tietenkään unohtamatta kääväkkäitä.

Sjuuattaapi olla joku Trichia – laji eli nuoranen. limasieni kuiteski…

Korukarvakka (Neodasyscypha cerina) on ailmeisesti ainakin vähän vaativa laji, joka viihtyy runsaslehtilahopuustoisissa kosteissa paikoissa. Löysin nämä kaunokaiset entisestä hienosta rantarydöstä ojan varrelta.

Punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca) alkuja voi löytää jo talvella, tosin keväällä se näyttäytyy runsaampna esimerkiksi rantametsissä.

Talvimalikka (Clitocybe pruinosa) on siinä mielessä harvinainen helttssieni, että se voi aloittaa itiöemien tuoton ennen lumien tuloa ja jatkaa sitä keväällä. Löysin tämän alkusukkessiovaiheen metsästä.

Pikkuvinokas (Panellus mitis) viihtyy kuusikoissa.

Pikkusahaheltan (Lentinellus flabelliformis) löytää sekametsistä sekä lehdoista.

Harjasorakkaan (Gloiodon strigosus) löytäminen oli vuoden 2013 hienoimpia sienilöytöjä, ainakin avartavimpia itselleni…

Ankeuttajista

Tässä pari viikkoa sitten kävin hyvin mielenkiintoisen keskustelun Lahdessa eräällä opiskelijoiden hyvin tuntemalla grillillä, jonka tunnusmerkkinä ovat juurikin omituiset keskustelut ja tyypit. Juttuhan lähti siitä, että muuan miekkonen keskusteli perinteiseen tapaan hieman hiprakassa erään jätkän kanssa.
Jostain syystä lähdin keskusteluun mukaan, kai se oli tietynlainen intuitio, että toi miekkonen vaikuttaa ihan kivalta. Se miten syvälle keskustelu lähti, niin oli yllätys! Syvensimme keskustelua puhumalla maailman hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä tekijöistä. Mainitsin, että hetkeä ennen en ollut lähes päässyt baariin SELVINPÄIN! Tulin ympäristöekologien pikkujoulusta vähän muita myöhemmin Dubliniin. Portsari vaan kylmästi ovella ”jaha, sä et sitten pääse”. Olin ai´van ymmälläni. Kysyin syytä, johon poke vain. ”Et pääse”. Onneksi muuan todella kiva opiskelukaveri tuli mut puhumaan sisälle lopulta 🙂

Ankeuttaja imee toisesta elinvoiman, eikä anna tilalle mitään. Piirros: Tomi Määttä

Miekkonen alkoi puhua mulle melko pian Harry Potterin ankeuttajista ja kaikesta maailman ……… Yliopistossa, kun törmää aina hyviin ellei peräti mahtaviin tyyppeihin, niin on tottunut liian hyväntahtoiseen seuraan. Mutta tässä maailmassa on ja melko paljon onkin ankeuttajia (Harry Potterista). Heidän ”tehtävä” on imeä toisista pois elinvoima. Usein tämä kumpuaa käsittääkseni ankeuttajan huonosta elämästä ja siitä, ettei hän hyväksy itseään. Siitä syntyy kateus.
Näiden ankeuttajien rooli voi olla yllättävän iso. Mielenterveysongelmien aiheuttamien suorien haittojen (http://www.hs.fi/mielipide/a1418734440335)  lisäksi he voivat synkistää koko maailmaa vielä enemmän. Usein masennukseen tai peräti itsemurhiin ajautuvat ihmiset ovat todella älykkäitä ja herkkiä. Heiltä voi tulla juuri se lääketieteen tai teknologian alan huippuoivallus, millä maailma muuttuu todella paljon paremmaksi. Jos heidän tiensä päättyy aikaisin, niin tätä ehkä pientä, mutta todella oivaltavaa keksintöä ei synny.

Vanhassa metsässä vierailu on rauhoittava ellei peräti henkinen kokemus. Kuva: Martti Rajamäki

Maastoekologina ja luonnonsuojelupuolen vaikuttajana näen ihmisten huonossa voinnissa luontosuhteen rappeutumisen merkityksen. Ennen luonto oli aina läsnä, nykyään pääkaupunkiseudulla joku voi viettää koko elämänsä juuri alkuperäistä tai muutakaan sävykästä luontoa näkemättä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta ihmisen luovuuteen puhumattakaan mielenrauhasta. Jälkimmäisestä ainakin on tehty viime aikoina paljon tutkimuksia ja puhuttu jonkin verran (http://blogi.luonnonvoimaa.fi/2014/12/10/masentunut-nuori-nuotiolla/).

Joulun lähestyessä onkin ensiarvoisen tärkeää olla avoin maailmalle ja ystävällinen muille, aidosti. Pienistä puroista ne vuolaat virratkin syntyvät 🙂

Lehtopöllö saatetaan hoitoon

Puolisentoista viikkoa sitten mulle soitettiin Janakkalan Tervakoskelta. Soittaja oli löytänyt pihaltaan heittokiekkoverkkoon takertuneen pöllön ja oli aidosti huolissaan tästä mystisestä linnusta. Minulla sattui olemaan opiskelusta ja muusta vapaapäivä, joten riensin välittömästi paikalle. Luulin linnulla olevan jotakin pahasti vialla.

Lehtopöllö verkkoon takertuneena.

Muistui mieleeni parin vuoden takainen kokemus toisesta linnunpelastusretkestä. Tuolloin näin, kuinka Riihimäen keskustassa varpushaukka lensi keväällä lumen ollessa maassa kerrostalon kolmannen kerroksen ikkunaan liukuen siitä alas. Lintu sai TODELLA pahan tärähdyksen, nokasta tuli verta, silmä näytti ”tyhjentyneen” ja olin vähällä lopettaa sen. Soitin Kanta-Hämeen huippukokeneille lintuihmisille. Varppari osoitti toipumisen merkkejä, soitin siskolleni, vein linnun kotiin ja laitoin sen pahvilaatikkoon kera heinien. Seuraavana aamuna se lensi ryijylle sisällä, noin 20 metriä, vein sen Korkeasaaren villieläinhoitolaan. Sieltä tuli heti linnun vietyäni positiivinen viesti ja jonkin ajan päästä lintu saatiin vapautettua luontoon rengastettuna eli ”kihlattuna”!

Lehtopöllö siirtolaatikossa.

Tervakoskelaisen omakotitalon pihalta löytynyt pöllö oli onneksi vain takerruttanut jalkansa verkkoon ja näytti voipuneelta. Sain sen siitä asukkaan avustuksella irti varmaan otteeseeni. Pöllö räpisteli voimakkaasti ja lennähti lyhyen matkan kuusen alle. Sittä sen kuitenkin sai helposti poimittua, vähän nokkaansa vain naksautti. Laitoin pöllön pahvilaatikkoon ja sekaan heiniä, laatikon päälle ilmareikiä.

Lehtopöllön kuljetuslaatikko.

Lehtopöllön kuljetuslaatikko.

Vein lehtopöllön Korkeasaaren villieläinhoitolaan, josta ei ole vielä tullut vapautusviestiä, mutta kyllä se pöllö selvisi!

Villieläimiä tulee Suomen lain mukaan hoitaa: Suomen lainsäädännön mukaan sairaana, vahingoittuneena tai muuten avuttomassa tilassa tavattua luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan.
Suomessa on joitakin muita villieläinten hoitopaikkoja Korkeasaaren lisäksi kuten Heinolan Lintutalo, Pyhtään lintuhoitola sekä Valkeakosken lintuhoitola.

Linkki lintujen suojelua koskeviin kysymyksiin ja vastauksiin :
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/faq-suojelu.shtml

Usvasta valoon

Puhun tässä blogissa äänellä, jolla moni voisi puhua. Kaikkia heistä eivät ole kuitenkaan yhtä onnekkaita kuin minä. Joidenkin siivet on katkaistu liian varhain, ennen niiden täyteen mittaan kasvamista. Ennen kukan puhkeamista. Kerron siis koulu- sekä armeijakiusatun, pitkäaikaismasentuneen äänellä sekä lapsuusiän nivelreuman sairastaneen äänellä. Kumpikin helvetti on takana päin ja nyt pystyn arvostamaan jokaista päivää lahjana, mutta silti mietin pitikö 12,5 vuotta olla joko masentunut tai reumapotilas.  Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, lähdin opiskelemaan Helsinkiin akvaattisia tieteitä haavoittuneena, eikä alku ollut helppo. Olin aivan pihalla, enkä uskaltanut juuri kysyä keneltäkään mitään. Lisäksi olen huomannut joissain helsinkiläisissä lievää ylimielisyyttä ja ymmärtämättömyyttä muualta tulleita kohtaan, mutta myöskään muualta tulleet eivät ymmärrä eri Helsingin osissa asuvien erilaisuutta. Opiskelen nyt neljättä vuotta, tosin tällä hetkellä yliopisto-opiskelu on toissijaista, tärkeämpää on saada siivet selkään.

Toimin aktiivisesti luonnonsuojelutyössä, tällä hetkellä myös Amnesty International:in kuukausilahjoittajana yhden kuukausittaisen oluttuopin hinnalla. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä olen vielä tämän vuoden puheenjohtajana ja Kanta-Hämeen lintutieteellisessä yhdistyksessä sihteeri ja aktiivi. Ensi vuonna toimitan kolmessa eri lehdessä, toimin luontoretkivastaavana ja nettisivuvastaavana. Olen myös toiminut tuutorina aloittaneille opiskelijoille. Silti yhä joskus mietin, miksi olen selvinnyt näitä asioita kertomaan. Kai se on suomalainen sitkeys ja pikkupaikkakunnan tietynlainen avoimuus, unohtamatta varsinkaan rakkaimpia opiskelijajärjestöjä eli Lahden ympäristöekologian Naturaa ja Helsingin ympäristöalan opiskelijoiden Myy Ry:tä. Toivon, että blogini auttaa jokaisen apua tarvitsevan ihmisen ottamaan sen pienen askeleen kohti parempaa elämää…

 

 

P.S. kerron blogissani myös laajasta harrastemaailmastani, paritanssista, lajistoharrastuksesta, valokuvauksesta, jousiammunnasta sekä paljon, paljon muusta