Pääsiäisyllätyksiä ja lajistoharrastusta

Pääsiäisenä Martti-tonttu ehti maastoon kunnolla muutamana päivänä. Kaksi retkeä suuntautui Riihimäen lähimetsiin, noihin mielenterveydellisesti niin tärkeisiin ja aliarvostettuihin. Yksi retki suuntautui Lopen Kaartjärvelle. Nämä metsät, joissa vierailin Riihimäellä, tunnetaan nimillä Kokon puistot ja Penninmäki.

Kokon puistoissa voi ihailla hyvin luonnontilaista alkusukkessiovaiheen metsää, joka on täynnä raitalahopuuta, on siellä jokunen lahokuusikin. Pientä lähteisyyttä ja lepikkoakin tuolta löytyy. Ehdottomasti siis hienoimpia metsäsirpaleita Riihimäellä. Tuolla kotvan tallusteltuani tonttu meni katselemaan alueellisesti uhanalaista harjasorakasta, jonka tiedän tuolla viihtyvän. Siinäpä se laholla raidan pystypuulla komeili ja entistä ehomman näköisenä. Varsinkin Etelä-Suomessa harjaorakas on sangen harvinainen ja kärsinyt erityisesti rantametsien hakkuista sekä ojituksesta. Sen vaatima kostea pienilmasto löytyy Kokon puistoista. Tästä suuresti ilahtuneena Martti-tonttu lähti tarkastelemaan ainutlaatuista ryteikköä, öhöm, siis todellakin ryteikköä. Harmittaa vaan, kun tuolla termillä on niin negatiivinen kaiku. Nuo ryteiköt vaan sattumoisin ovat luonnonsuojelullisesti yleensä todella tärkeitä. Silmät kohtasivat vielä kauniita norkkopikareita, jotka kasvoivat pajulla. Ehkä siis kohtasin Ciboria caucus – lajin. Hieman henkisesti väsynyttä reissaajaa ilahduttivat lisäksi hyllyvien hytyköiden ryhmätapaamiset oksilla. Parin tunnin taapertamisen jälkeen läksi Martti-tonttu Kokon puistosta mieli ladattuna lehtokurpan ronkuttelun siivittämänä…

Luontaisesti kehittyvää lammenrantametsää Riihimäellä.

Harjasorakas voi hyvin…

Norkkopikari (Ciboria sp.)

Hytyköitä…

Penninmäki on hyvin vaihteleva: vanhaa kuusikkoa, kuivempia kallionlakeja sekä kalliokieloa kasvava lehtorinteen käsittävä metsäkokonaisuus. Tuolla Martti- tonttu oli etsiskelemässä haapapikaria ja se koreilikin hienosti ensimmäisellä ranteen paksuisella haavanoksalla, jonka kuori oli hivenen halkeillut. Se kasvoi pienessä nuoressa haavikossa seuranaan muun muassa kellovinokas. Tonttu jatkoi matkaa tovin läheiseen kalliokielolehtoon. Johan pomppasi alitajunnassa pienellä tonttu-ukolla, kun puskan oksalta tuli pian vastaan peikon kämmentä etäisesti muistuttava sieni! Voiko tämä olla, tuumi tonttu hetken… Sitten sitä löytyi lisää. Kyllä! Tätä se on!!! Liuskapielus, ruotsiksi trollhänd… Siinä heti tarkistus ystävältä lajin uhanalaisuusluokituksesta. Pieni pettymys, sillä laji oli nostettu 2010 vaarantuneesta silmälläpidettäväksi eikä luokitella Hämeessä alueellisesti uhanalaiseksi. Siihenkin on syynsä. Pohjanmaan rannikolla lajilla on vahva esiintymisalue ja Etelä-Häme kuuluu samaan kasvillisuusvyöhykkeeseen. Muualla Suomessa, esimerkiksi Lounaisella rannikkomaalla laji on alueellisesti uhanalainen. Silti, tuo oli jotakuinkin 20-30 löytö lajista…Tämäkin oiva osoitus hoitamattomuuden vaikutuksesta. Loppureissulla tonttu-ukkoa piristivät vielä pyrstötiaisten tirskahdukset, ylilentävät hempot sekä lehtohaivensammal.

Koko maassa vähintään silmälläpidettävä, suuressa osassa maata alueellisesti uhanalainen liuskapielus (Hypocreopsis lichenoides).

Liuskapieluksen (Hypocreopsis lichenoides) kasvupaikka

Lehtohaivensammal (Cirriphyllum piliferum)

Lopen Kaartjärven maisemissa olin yön yli mökillä. Tuloilta oli mystinen, kun metsähanhet päästelivät sangen omituisia ääniä jäällä seurustellessaan. Viisikymmentä oli siinä poppoossa. Ikinä ennen ei ole Martti-tonttu metsähanhia Kaartjärvellä nähnyt uimassa tai jäällä tepastelemassa. Ylilentävän lehtokurpan ronkutus viesti myös keväästä. Aamulla tarkkailin lintujen keväistä muuttoa ja kuuluihan niitä, jotain näkyikin. Kiuruja, peippoja, töyhtöhyyppiä, metsähanhia, niittykirvinen, selkälokki, kalalokki, harmaalokki. Järven pienissä sulissa uiskentelivat myös kanadanhanhi, tavi, telkkä, laulujoutsen sekä isokoskelo. Illemmalla kävin tutussa upeassa lehdossa, missä aistii vielä osittain entisen maatalouden. Lähinnä tämä näkyy joissain perinnemaisemalajeissa kuten ahonoidanlukon ilmaantumisena joinain vuosina sekä kalkkivaikutuksessa. Kalkki on taas erittäin tärkeä monille vaateliaille sienilajeille esimerkiksi isolimalakille (Limacella guttata). Tuolla Martti-tonttu tonki nyt harvinaista talvinääpikkää ja tämän vuoden yllättäjää käpynastakkaa sekä joitakin hirvien ja peurojen kakkakasoja. Tultuani pois lehdosta havaitsin lähistöllä jotain nakutusta. Kas kummaa… Pikkutikkahan se siinä ruokaa etsii. Martti-tonttu ilahtui tuosta kovasti, sillä jos hyvin käy pikkutikka ruokkii tuossa lehdossa tänä vuonna poikasia.

Talvinääpikkää vuodelta 2013…

Mitä pikkutikka, liuskapielus ja harjasorakas sitten kertovat laajemmalle yleisölle? No, tietenkin hoitamattomuuden, lehtojen, kostean pienilmaston sekä lahopuun ilosanomaa sekä myös sitä, että tallustellessa huonosti tunnetuilla alueilla voi tehdä merkittäviä havaintoja ja mahdollisesti saada luontoa suojelluksi. Martti – tonttu tutkailee usein juurikin heikosti tarkasteltuja alueita 🙂

Abborrea narraamaan

Vielä, kun etenkin pienillä metsälammilla Hämeessä on mahdollisuus mennä pilkille, niin kannattaa vielä pilkkiä.Pilkkimällähän voi saada hyvin erilaisia kaloja: mateita, ahvenkaloja, joitain särjensukuisia, lohikaloja, haukea sekä omaksi yllätyksekseni ankeriasta. Olen itse viime aikoina kalastanut ahventa Lopen Kaarjtävellä. Tällä järvellä olen ilokseni huomannut ahventen keskikoon kasvun, mikä johtuu osin hoitokalastuksesta. Tosin tuonkin hoitomuodon vaikutus voi jäädä sangen lyhyeksi, ellei sitä toisteta. Onneksi Kaartjärvellä on toimiva suojeluyhdistys.

Lopen Selkäsaaren ranta syvenee melko jyrkästi, minkä havaitsee katsomalla syvyyksiä.

Mielenkiinnottoman näköinen pilkkipaikka onkin pohjanmuodoiltaan vaihteleva.

Olen kalastanut muutamana viikonloppuna ahventa Kaartjärvellä keskikoon oranssinpunaisella morrilla 0,14 mm kirkkaalla sekä 0,22 mm punaisella siimalla. Morri on nimenomaan keväällä äärimmäisen hyvä. Syöttinä minulla on ollut kärpäsentoukka. Morrin olen laskenut pohjaan, pomputellut sillä, tehnyt muutaman ison vedon, sen jälkeen väristellyt morria pienillä liikkeillä. Olen vaihtanut reikää, jos ei mitään liikettä ole, niin 5-10 minuutissa. Ainakin yhtä olennaista kuin pilkin valinta ja sen liikuttaminen on pilkkipaikan teko sekä paikanlukutaito.

Punaoranssi morri on ainakin toimiva ottipeli melko kirkasvetisellä Kaartjärvellä.

Olen lapioinut parin neliömetrin kokoisen lumettoman alueen reiän ympärille ja välillä huomannut, että näiden reikien alle on muutamassa tunnissa kerääntynyt ahvenia. Syy kerääntymiseen voinee olla se, että valoisa kohta houkuttelee kaloja, sillä muualla on vähemmän valoa. Voisiko myös kalojen syömät ravintoeläimet tulla valoisampaan paikkaan tai lisääkö jo noin pieni hetki kasviplanktonin kasvua ja tämä kasviplankton houkutella sitten korkeammalla ravintoketjussa olevia eliöitä? Tietenkin on oleellista myös tehdä avanto suoraan. Pilkkipaikan valinta tulee aina aloittaa paikanluvulla, mikäli kuvittelee hyviä saaliita saavan. Onko alueella karikoita, kasvillisuusrantoja, pakkoja tai muuta vaihtelua. Pohjanmuotojen hahmottaminen eli äkilliset matalat tai syvänteet ovat helppo löytää kaiulla, mutta se onnistuu myös useita reikiä tekemällä ja syvyydet katselemalla. Mittaamalla siis siiman määrän, millä pilkki tavoittaa pohjan.  Ahvenet liikkuvat keväällä rannemmas, joten syvänteiden reunat melko matalassa ovat sangen hyviä.

Lapioin reiän lähelle lumettoman alueen.

Muiden seuraileminen tuntemattomalla pilkkipaikalla on järkevä tapa. Vanhoja reikiä kannattaa käydä pilkkimässä sekä tutkia, missä päin verkkoja on. Usein verkot ovat jonkun kokeneen kalastajan tietämällä hyvällä saalispaikalla. Tietenkään ihan viereen ei kannata porata, mutta lähelle. Pienikin avannon paikan vaihdos voi olla yllättävän suuri vaikutus kalastukseen.
Nyt, kun kevät on tullut yllättävän aikaisin, kannattaa olla erittäin tarkka jäiden kestävyyden suhteen.