Lehtivihreää pukkaa

Nyt kun vaalit ja niissä avustaminen on ohi, on ollut aikaa retkeillä. Siitä, miksi politiikasta kannattaa olla kiinnostunut ja ehkä kenties liittyä jonkin puolueen olen kohta kirjoittamassa jutun.

Mutta tosiaan! Lehtivihreää pukkaa nyt kunnolla ja kukkivia kasveja näkyy monin paikoin 🙂 Seuraavassa esittelen muutaman lajin, jotka ainakin saattavat tulla vastaan möyriessäsi metsässä tai joutomailla!

1. Etelänruttojuuri (Petasites hybridus)

Etelänruttojuuri on viljelyjäänne tai karkulainen ja sen löytää ihmisvaikutteisilta paikoilta, jossain se on tosin levittäytynyt esimerkiksi puronvarsille. Se on voimakas kilpailija ja luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Lisää juttua vieraslajeista löytyy muuten osoitteesta http://www.vieraslajit.fi. Se on helppo tuntea olemuksestaan 😉 Leskenlehtimäiset lehdet ja punainen kookas kukintovarsi erottavat sen jo helposti muista ruttojuurista, joista voit nähdä Suomessa japaninruttojuuren, pohjanruttojuuren sekä äärimmäisen uhanalaisen rantaruttojuuren. Omilla retkeilyilläni olen löytänyt etelänruttojuurta Riihimäeltä Lasin alueelta.

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuren kasvupaikkaa

2. Kevätkynsimö (Erophila verna)

Kevätkynsimö on meidän alkuperäinen pieni valkoinen kevätkukkija, joka parhailla paikoilla voi muodostaa melkoisia mattoja. Todella hienoa kevätkynsimökasvustoa voit ihailla Riihimäellä raviradan luoteisosassa! Laji on kasvanut alunperin kedoilla, mutta ihan hyvin sille käy myös hiekkakentät, kuten Riihimäen tapauksessa. Keväällä sotkemisen vaaraa ei oikeastaan ole. Laji näyttäisi olevan melko lounainen Suomessa, ja Hämeessä esimerkiksi melkoisen harvinainen. Jos tunnet esiintymän tai löydät sellaisen, niin kannattaa tarkistaa kasviatlaksesta (www.kasviatlas.fi), että tunnetaanko lajia jo kyseisestä ruudusta. Jos ei, niin ilmoitathan havainnon Kasvimuseolle!

Kevätkynsimö (Erophila verna)

Kevätkynsimön kasvupaikka Riihimäellä

3. Kevätpiippo (Luzula pilosa)

Kevätpiippoa kasvaa vähän kaikkialla, etenkin lehdoissa ja kanagasmetsissä. Huomaat sen, jos alat möyrimään vähän maassa, mutta muuten se luultvasti jää sinulta huomaamatta. Niin yleinen, mutta huomaamaton se on.

Kevätpiippo (Luzula pilosa)

4. Näsiä (Daphne mezereum)

Tässäpä monelle ainakin nimenä tuttu näsiä. Sitäkään ei voi sekoittaa mihinkään. Se kasvaa etenkin lehdoissa, mutta paikoin myös viljelyjäänteenä/karkulaisena. Riihimäelläkin sen voi löytää monin paikoin, Harjukylästä etenkin.

Näsiä (Daphne mezereum)

5. Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Tässäpä ihan vaan esimerkkinä, että sinivuokostakin on moneksi. Voit löytää sen valkoisena, sinisenä sekä purppuran värisenä. Sinivuokkoa olen löytänyt viime aikoina monin paikoin Riihimäeltä.

Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Vielä muutama puutarhakarkulainen:

6. Idänsinililja (Scilla siberica) ja sahramilaji (Crocus sp.)

Kaikekenlaiset maankaatopaikat ovat mielenkiintoisia kasvipaikkoja, myös keväällä. Riihimäellä 54 – tien viereisillä meluvalleilla kulkiessani löysin idänsinililjaa sekä yllättäen myös sahramia.

Idänsinililja (Scilla siberica)

Sahramilaji

Lisää kasveista löytyy mm. : http://www.luopioistenkasvisto.fi ja  http://www.luontoportti.fi

Pääsiäisyllätyksiä ja lajistoharrastusta

Pääsiäisenä Martti-tonttu ehti maastoon kunnolla muutamana päivänä. Kaksi retkeä suuntautui Riihimäen lähimetsiin, noihin mielenterveydellisesti niin tärkeisiin ja aliarvostettuihin. Yksi retki suuntautui Lopen Kaartjärvelle. Nämä metsät, joissa vierailin Riihimäellä, tunnetaan nimillä Kokon puistot ja Penninmäki.

Kokon puistoissa voi ihailla hyvin luonnontilaista alkusukkessiovaiheen metsää, joka on täynnä raitalahopuuta, on siellä jokunen lahokuusikin. Pientä lähteisyyttä ja lepikkoakin tuolta löytyy. Ehdottomasti siis hienoimpia metsäsirpaleita Riihimäellä. Tuolla kotvan tallusteltuani tonttu meni katselemaan alueellisesti uhanalaista harjasorakasta, jonka tiedän tuolla viihtyvän. Siinäpä se laholla raidan pystypuulla komeili ja entistä ehomman näköisenä. Varsinkin Etelä-Suomessa harjaorakas on sangen harvinainen ja kärsinyt erityisesti rantametsien hakkuista sekä ojituksesta. Sen vaatima kostea pienilmasto löytyy Kokon puistoista. Tästä suuresti ilahtuneena Martti-tonttu lähti tarkastelemaan ainutlaatuista ryteikköä, öhöm, siis todellakin ryteikköä. Harmittaa vaan, kun tuolla termillä on niin negatiivinen kaiku. Nuo ryteiköt vaan sattumoisin ovat luonnonsuojelullisesti yleensä todella tärkeitä. Silmät kohtasivat vielä kauniita norkkopikareita, jotka kasvoivat pajulla. Ehkä siis kohtasin Ciboria caucus – lajin. Hieman henkisesti väsynyttä reissaajaa ilahduttivat lisäksi hyllyvien hytyköiden ryhmätapaamiset oksilla. Parin tunnin taapertamisen jälkeen läksi Martti-tonttu Kokon puistosta mieli ladattuna lehtokurpan ronkuttelun siivittämänä…

Luontaisesti kehittyvää lammenrantametsää Riihimäellä.

Harjasorakas voi hyvin…

Norkkopikari (Ciboria sp.)

Hytyköitä…

Penninmäki on hyvin vaihteleva: vanhaa kuusikkoa, kuivempia kallionlakeja sekä kalliokieloa kasvava lehtorinteen käsittävä metsäkokonaisuus. Tuolla Martti- tonttu oli etsiskelemässä haapapikaria ja se koreilikin hienosti ensimmäisellä ranteen paksuisella haavanoksalla, jonka kuori oli hivenen halkeillut. Se kasvoi pienessä nuoressa haavikossa seuranaan muun muassa kellovinokas. Tonttu jatkoi matkaa tovin läheiseen kalliokielolehtoon. Johan pomppasi alitajunnassa pienellä tonttu-ukolla, kun puskan oksalta tuli pian vastaan peikon kämmentä etäisesti muistuttava sieni! Voiko tämä olla, tuumi tonttu hetken… Sitten sitä löytyi lisää. Kyllä! Tätä se on!!! Liuskapielus, ruotsiksi trollhänd… Siinä heti tarkistus ystävältä lajin uhanalaisuusluokituksesta. Pieni pettymys, sillä laji oli nostettu 2010 vaarantuneesta silmälläpidettäväksi eikä luokitella Hämeessä alueellisesti uhanalaiseksi. Siihenkin on syynsä. Pohjanmaan rannikolla lajilla on vahva esiintymisalue ja Etelä-Häme kuuluu samaan kasvillisuusvyöhykkeeseen. Muualla Suomessa, esimerkiksi Lounaisella rannikkomaalla laji on alueellisesti uhanalainen. Silti, tuo oli jotakuinkin 20-30 löytö lajista…Tämäkin oiva osoitus hoitamattomuuden vaikutuksesta. Loppureissulla tonttu-ukkoa piristivät vielä pyrstötiaisten tirskahdukset, ylilentävät hempot sekä lehtohaivensammal.

Koko maassa vähintään silmälläpidettävä, suuressa osassa maata alueellisesti uhanalainen liuskapielus (Hypocreopsis lichenoides).

Liuskapieluksen (Hypocreopsis lichenoides) kasvupaikka

Lehtohaivensammal (Cirriphyllum piliferum)

Lopen Kaartjärven maisemissa olin yön yli mökillä. Tuloilta oli mystinen, kun metsähanhet päästelivät sangen omituisia ääniä jäällä seurustellessaan. Viisikymmentä oli siinä poppoossa. Ikinä ennen ei ole Martti-tonttu metsähanhia Kaartjärvellä nähnyt uimassa tai jäällä tepastelemassa. Ylilentävän lehtokurpan ronkutus viesti myös keväästä. Aamulla tarkkailin lintujen keväistä muuttoa ja kuuluihan niitä, jotain näkyikin. Kiuruja, peippoja, töyhtöhyyppiä, metsähanhia, niittykirvinen, selkälokki, kalalokki, harmaalokki. Järven pienissä sulissa uiskentelivat myös kanadanhanhi, tavi, telkkä, laulujoutsen sekä isokoskelo. Illemmalla kävin tutussa upeassa lehdossa, missä aistii vielä osittain entisen maatalouden. Lähinnä tämä näkyy joissain perinnemaisemalajeissa kuten ahonoidanlukon ilmaantumisena joinain vuosina sekä kalkkivaikutuksessa. Kalkki on taas erittäin tärkeä monille vaateliaille sienilajeille esimerkiksi isolimalakille (Limacella guttata). Tuolla Martti-tonttu tonki nyt harvinaista talvinääpikkää ja tämän vuoden yllättäjää käpynastakkaa sekä joitakin hirvien ja peurojen kakkakasoja. Tultuani pois lehdosta havaitsin lähistöllä jotain nakutusta. Kas kummaa… Pikkutikkahan se siinä ruokaa etsii. Martti-tonttu ilahtui tuosta kovasti, sillä jos hyvin käy pikkutikka ruokkii tuossa lehdossa tänä vuonna poikasia.

Talvinääpikkää vuodelta 2013…

Mitä pikkutikka, liuskapielus ja harjasorakas sitten kertovat laajemmalle yleisölle? No, tietenkin hoitamattomuuden, lehtojen, kostean pienilmaston sekä lahopuun ilosanomaa sekä myös sitä, että tallustellessa huonosti tunnetuilla alueilla voi tehdä merkittäviä havaintoja ja mahdollisesti saada luontoa suojelluksi. Martti – tonttu tutkailee usein juurikin heikosti tarkasteltuja alueita 🙂

Luontosuhde, perhe ja ystävät, nuo pelastajani

Yläaste. Armeija. Henkisiä helvettejä molemmat. Niiden arvet jäävät pitkäksi aikaa liian monelle. Silti näistä henkisistä arvista puhutaan aivan liian vähän. Masennus on yhä tabu kulttuurissamme, mikä vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen. Minähän olen aivan terve, on niin tuttu lause ennen lopullista romahdusta.

Järvet ovat oleellinen osa minun sielunmaisemaa…

Luonto. Metsät. Järvet. Ryteiköt. Ne huokuvat ainakin jo sanoina minulle iloa ja rauhaa. Yläasteella, lukiossa sekä armeija-aikana olin hyvin yksin, etenkin ylä-asteella. Minua kiusattiin hyvin paljon sekä yläasteella että armeijassa. Tuolloin liikuskelin erittäin paljon luonnossa, sillä minulla oli mahdollisuus siihen, peräti mökillä Lopella. Tärkeimpiä kuitenkin olivat lähimetsät, metsät, joihin pääsi päivittäin. Aloin tutkia, mitä eritoten metsissä kasvaa ja elää. Luin todella paljon. Kalastin, tarkkailin lintuja, valokuvasin. Minulle kehittyi käsittääkseni mania lajistoon, mikä toisaalta piti minut omassa mukavassa pienessä piirissä. Piirissä, joka ei pelottanut. Halusin tutustua nimenomaan lähimetsiin, koska pystyin hahmottamaan ne päässäni hyvin ja koin ne turvallisiksi. Mania tosin ehkä vaikutti siihen, että minua ei viety hoitoon, mutta se olisi voinut kehittyä mihin tahansa. Lajisto-osaaminen on onneksi hyvin hyödyllistä.

Lähimetsien mielenterveydellinen vaikutus on suuri, etenkin heille , jotka eivät pääse kauemmaksi.

Tän nimi on sitten hytyvinokas (Hohenbuehlia sp.) !

Lukioajat ja pari ekaa yliopistovuotta menivät vielä masennuksen kourissa ja tunteet täysin dissosioituneena masennuksesta tietämättä. Ajattelin, että tällaista kai elämäni on. Lisäksi vaadin itseltäni paljon myös luontoasioissa, suutuin itselleni, jos en ollut nähnyt jotain lajia tai kuvausyritykset epäonnistuivat.
Viime vuosi oli mulle henkisesti se vaikein, löysin hyvän opiskelijaporukan Lahden naturalaiset. Tutustuin heihin. Sain jostain sen aggression, mikä johti todelliseen henkiseen vuoristorataan. Syyskuussa olin aivan loppu, kaikki oli aivan turhaa, olin kuormitettu katajanoksa, joka kestää vielä hetken. Alitajunta oli aivan lopussa, ranteet kävivät mielessä.
Onneksi perhe yhtenä iltana, kun lähdin juoksemaan ulos, lähti mun perään ja vei mut hoitoon. Seurasi joukko psykologikäyntejä. Tällä hetkellä ne ovat ohi, toistaiseksi. Välillä olen miettinyt myös seksuaali-identiteettiä, onneksi siitä voi puhua enemmän, vaikka sekin tietynlainen tabu on. Voin hyvin nykyisin ja osaan pitää jo elämää suurena itseisarvona. Liian usein se unohtuu, kun tulee paljon huonoja uutisia, eräänlaista kuormaa. Varsinkin kuormittuneena tulee hyvin arvaamatonta vihaa koulukiusaajia kohtaan. Yritän myös tehdä välillä liikaa asioita. Tulee muistaa pysähtymisen merkitys.

Ikimetsässä pystyy pysähtymään..

Mulla kävi hyvin. Oli lähiluonto ja perhe sekä ystäviä. Ilman yhtä tekijää näistä eli esimerkiksi metsiä olisi vaikea kuvitella, missä olisin. Todennäköisesti tarinani olisi paljon surullisempi. Aivan liian monen tie loppuu liian aikaisin siihen, yhteen tekoon, mistä saa puhua vielä vähemmän. Itsemurhaan. Sitäkin olen joutunut käsittelemään elämässänI.

Asiat muuttuvat avoimemmiksi vain puhumalla…

Yhden lemppariharrastukseni parissa. Linnustonsuojelupuuhissa, puukipijän pönttöä ripustamassa. Muita lempiharrastuksiani on mm. lajisto, luonnonsuojelu sekä pikkuhiljaa retkien vetäminen. Kts. http://www.metsanelaja.wordpress.com .

P.S. koska vaalit ovat lähellä, niin asiat ovat siksikin ajankohtaisia. Helsingistä voin suositella ainakin Alviina Alametsää, Elli Latva-Hakunia ja Aleksi Mäntylää Hämeestä sekä Timo Virtalaa Uudeltamaalta

Valokuvan välityksellä

Kuinka moni tulee miettineeksi, miten monia asioita valokuvalla voi välittää tai miten sen konteksti vaikuttaa? Nykysin netti on täynnä söpöjä eläinkuvia, mutta mikä niiden välittävä informaatio on? Mihin ne ohjaavat ihmisiä? Mikä ero on eläinten- ja luonnonsuojelulla ? Miksi nämä ovat ainakin toisinaan hyvä erottaa toisistaan? Otetaanpa muutama kuvaesimerkki:

Ensimmäisen kuvan rotasta voi liittää hyviin moniin eri konteksteihin niin kuin käärmeenkin ja hömötiaisen. Viimeisen harvempiin.

Rottakuvasta voi tulla ajatuksia: ompa söpö, pitäisi tappaa tautien takia, esimerkki kaupunkiluonnosta, lintulautojen (oheis)vierailija, lemmikkirotat, tuholainen, kunnioitettava eläin…

Kyykäärmekuvasta voi ajatella jotakin: suojeltava, myrkyllinen, tapettava, Raamattu, kierous, upea eläin, kunnioitettava eläin, vaarallinen lapsille…

Hömötiaiskuvasta voi jäädä mieleen: söpöys, lintulautavierailijat, tiaiset, pikkulinnut, vanhat metsät, luonnonsuojelu, avohakkuu…

Viimeisestä kuvasta voisi mieleen nousta seuraavanlaisia ajatuksia: metsänhakkuu, suojeltava, luonnon taide, kampittajapuu… (huomio, että kuvassa sahattu runko)

Noo, miten tämä sitten liittyy eläinten- tai luonnonsuojeluun… Mikäli katselemme vain kuvaa ilman kontekstia, voimme liittää sen aivoissamme vain johonkin tuttuun asiaan. Voimme vain ihailla kuvia löytämättä niille sen syvempiä tarkoituksia. Katsella vain söpöjä eläinkuvia… Joku voi saada ihkuista eläinkuvista halun suojella ihkuja eläimiä, näkemättä vielä suurempaa kontekstia. Toki eläintensuojelukin on hienoa! Usein tai lähes aina söpöt eläinkuvat vievät kuitenkin vain ihailemaan söpöjä eläimiä, ani harvoille tulee mieleen niistä eläinten- tai luonnonsuojelu tai söpöjen eläinkuvien kyseenalaistaminen.Ihkuja lintukuviakin käytetään markkinointiin ja aina ihkut eläinkuvat eivät ole edes eettisesti kuvattu…

Mikä ero on sitten eläinten- ja luonnonsuojelulla? Lopulta ei paljonkaan, mutta kuinka moni eläintensuojelija ulottaa katsantokantansa luonnonsuojeluun. Se on siis välillä isokin hyppäys, vaikka sitä voikin pitää pienenä asiana. Lopulta kyse on rahallisista/voimallisista resursseista sen suhteen, mihin haluaa panostaa maailman muuttamiseksi parempaan suuntaan.

Kuinka moni liikuttuu enemmän punatulkun lähikuvasta kuin vanhan metsän kuvasta? Kuinka moni linkittää öljyyntyneen allin meriluonnon/arktisten alueiden suojeluun? Pienet teotkin kuitenkin auttavat jo paljon ja kannustan niitä tekemään! Auttamaan loukkaantuneita lintuja, ruokkimaan vastuullisesti pihalintuja. Aina kannattaa kuitenkin miettiä asioita laajemmassa mittakaavassa ja ekologiaan sitoen… Mitä sinulle tulee mieleen oheisista kuvista?