Lehtivihreää pukkaa

Nyt kun vaalit ja niissä avustaminen on ohi, on ollut aikaa retkeillä. Siitä, miksi politiikasta kannattaa olla kiinnostunut ja ehkä kenties liittyä jonkin puolueen olen kohta kirjoittamassa jutun.

Mutta tosiaan! Lehtivihreää pukkaa nyt kunnolla ja kukkivia kasveja näkyy monin paikoin 🙂 Seuraavassa esittelen muutaman lajin, jotka ainakin saattavat tulla vastaan möyriessäsi metsässä tai joutomailla!

1. Etelänruttojuuri (Petasites hybridus)

Etelänruttojuuri on viljelyjäänne tai karkulainen ja sen löytää ihmisvaikutteisilta paikoilta, jossain se on tosin levittäytynyt esimerkiksi puronvarsille. Se on voimakas kilpailija ja luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Lisää juttua vieraslajeista löytyy muuten osoitteesta http://www.vieraslajit.fi. Se on helppo tuntea olemuksestaan 😉 Leskenlehtimäiset lehdet ja punainen kookas kukintovarsi erottavat sen jo helposti muista ruttojuurista, joista voit nähdä Suomessa japaninruttojuuren, pohjanruttojuuren sekä äärimmäisen uhanalaisen rantaruttojuuren. Omilla retkeilyilläni olen löytänyt etelänruttojuurta Riihimäeltä Lasin alueelta.

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuri

Etelänruttojuuren kasvupaikkaa

2. Kevätkynsimö (Erophila verna)

Kevätkynsimö on meidän alkuperäinen pieni valkoinen kevätkukkija, joka parhailla paikoilla voi muodostaa melkoisia mattoja. Todella hienoa kevätkynsimökasvustoa voit ihailla Riihimäellä raviradan luoteisosassa! Laji on kasvanut alunperin kedoilla, mutta ihan hyvin sille käy myös hiekkakentät, kuten Riihimäen tapauksessa. Keväällä sotkemisen vaaraa ei oikeastaan ole. Laji näyttäisi olevan melko lounainen Suomessa, ja Hämeessä esimerkiksi melkoisen harvinainen. Jos tunnet esiintymän tai löydät sellaisen, niin kannattaa tarkistaa kasviatlaksesta (www.kasviatlas.fi), että tunnetaanko lajia jo kyseisestä ruudusta. Jos ei, niin ilmoitathan havainnon Kasvimuseolle!

Kevätkynsimö (Erophila verna)

Kevätkynsimön kasvupaikka Riihimäellä

3. Kevätpiippo (Luzula pilosa)

Kevätpiippoa kasvaa vähän kaikkialla, etenkin lehdoissa ja kanagasmetsissä. Huomaat sen, jos alat möyrimään vähän maassa, mutta muuten se luultvasti jää sinulta huomaamatta. Niin yleinen, mutta huomaamaton se on.

Kevätpiippo (Luzula pilosa)

4. Näsiä (Daphne mezereum)

Tässäpä monelle ainakin nimenä tuttu näsiä. Sitäkään ei voi sekoittaa mihinkään. Se kasvaa etenkin lehdoissa, mutta paikoin myös viljelyjäänteenä/karkulaisena. Riihimäelläkin sen voi löytää monin paikoin, Harjukylästä etenkin.

Näsiä (Daphne mezereum)

5. Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Tässäpä ihan vaan esimerkkinä, että sinivuokostakin on moneksi. Voit löytää sen valkoisena, sinisenä sekä purppuran värisenä. Sinivuokkoa olen löytänyt viime aikoina monin paikoin Riihimäeltä.

Sinivuokko (Hepatica nobilis)

Vielä muutama puutarhakarkulainen:

6. Idänsinililja (Scilla siberica) ja sahramilaji (Crocus sp.)

Kaikekenlaiset maankaatopaikat ovat mielenkiintoisia kasvipaikkoja, myös keväällä. Riihimäellä 54 – tien viereisillä meluvalleilla kulkiessani löysin idänsinililjaa sekä yllättäen myös sahramia.

Idänsinililja (Scilla siberica)

Sahramilaji

Lisää kasveista löytyy mm. : http://www.luopioistenkasvisto.fi ja  http://www.luontoportti.fi

Luontosuhde, perhe ja ystävät, nuo pelastajani

Yläaste. Armeija. Henkisiä helvettejä molemmat. Niiden arvet jäävät pitkäksi aikaa liian monelle. Silti näistä henkisistä arvista puhutaan aivan liian vähän. Masennus on yhä tabu kulttuurissamme, mikä vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen. Minähän olen aivan terve, on niin tuttu lause ennen lopullista romahdusta.

Järvet ovat oleellinen osa minun sielunmaisemaa…

Luonto. Metsät. Järvet. Ryteiköt. Ne huokuvat ainakin jo sanoina minulle iloa ja rauhaa. Yläasteella, lukiossa sekä armeija-aikana olin hyvin yksin, etenkin ylä-asteella. Minua kiusattiin hyvin paljon sekä yläasteella että armeijassa. Tuolloin liikuskelin erittäin paljon luonnossa, sillä minulla oli mahdollisuus siihen, peräti mökillä Lopella. Tärkeimpiä kuitenkin olivat lähimetsät, metsät, joihin pääsi päivittäin. Aloin tutkia, mitä eritoten metsissä kasvaa ja elää. Luin todella paljon. Kalastin, tarkkailin lintuja, valokuvasin. Minulle kehittyi käsittääkseni mania lajistoon, mikä toisaalta piti minut omassa mukavassa pienessä piirissä. Piirissä, joka ei pelottanut. Halusin tutustua nimenomaan lähimetsiin, koska pystyin hahmottamaan ne päässäni hyvin ja koin ne turvallisiksi. Mania tosin ehkä vaikutti siihen, että minua ei viety hoitoon, mutta se olisi voinut kehittyä mihin tahansa. Lajisto-osaaminen on onneksi hyvin hyödyllistä.

Lähimetsien mielenterveydellinen vaikutus on suuri, etenkin heille , jotka eivät pääse kauemmaksi.

Tän nimi on sitten hytyvinokas (Hohenbuehlia sp.) !

Lukioajat ja pari ekaa yliopistovuotta menivät vielä masennuksen kourissa ja tunteet täysin dissosioituneena masennuksesta tietämättä. Ajattelin, että tällaista kai elämäni on. Lisäksi vaadin itseltäni paljon myös luontoasioissa, suutuin itselleni, jos en ollut nähnyt jotain lajia tai kuvausyritykset epäonnistuivat.
Viime vuosi oli mulle henkisesti se vaikein, löysin hyvän opiskelijaporukan Lahden naturalaiset. Tutustuin heihin. Sain jostain sen aggression, mikä johti todelliseen henkiseen vuoristorataan. Syyskuussa olin aivan loppu, kaikki oli aivan turhaa, olin kuormitettu katajanoksa, joka kestää vielä hetken. Alitajunta oli aivan lopussa, ranteet kävivät mielessä.
Onneksi perhe yhtenä iltana, kun lähdin juoksemaan ulos, lähti mun perään ja vei mut hoitoon. Seurasi joukko psykologikäyntejä. Tällä hetkellä ne ovat ohi, toistaiseksi. Välillä olen miettinyt myös seksuaali-identiteettiä, onneksi siitä voi puhua enemmän, vaikka sekin tietynlainen tabu on. Voin hyvin nykyisin ja osaan pitää jo elämää suurena itseisarvona. Liian usein se unohtuu, kun tulee paljon huonoja uutisia, eräänlaista kuormaa. Varsinkin kuormittuneena tulee hyvin arvaamatonta vihaa koulukiusaajia kohtaan. Yritän myös tehdä välillä liikaa asioita. Tulee muistaa pysähtymisen merkitys.

Ikimetsässä pystyy pysähtymään..

Mulla kävi hyvin. Oli lähiluonto ja perhe sekä ystäviä. Ilman yhtä tekijää näistä eli esimerkiksi metsiä olisi vaikea kuvitella, missä olisin. Todennäköisesti tarinani olisi paljon surullisempi. Aivan liian monen tie loppuu liian aikaisin siihen, yhteen tekoon, mistä saa puhua vielä vähemmän. Itsemurhaan. Sitäkin olen joutunut käsittelemään elämässänI.

Asiat muuttuvat avoimemmiksi vain puhumalla…

Yhden lemppariharrastukseni parissa. Linnustonsuojelupuuhissa, puukipijän pönttöä ripustamassa. Muita lempiharrastuksiani on mm. lajisto, luonnonsuojelu sekä pikkuhiljaa retkien vetäminen. Kts. http://www.metsanelaja.wordpress.com .

P.S. koska vaalit ovat lähellä, niin asiat ovat siksikin ajankohtaisia. Helsingistä voin suositella ainakin Alviina Alametsää, Elli Latva-Hakunia ja Aleksi Mäntylää Hämeestä sekä Timo Virtalaa Uudeltamaalta