Talvisten sienten mystiikkaa

Parhaiten talvella löydettävissä sienissä on jotain hyvin erityistä. Ne kiehtovat huomaamattomuudellaan sekä mystisyydellään. Niiden levinneisyys ja ekologia on sangen heikosti tiedossa. Harvapa tuohon aikaan vuodesta enää maastossa näytteitä kerää. Erityisesti lehtipuuryteiköistä eli jalostuneemmin runsaslehtilahopuustoisista metsistä ja pajukoista, sekä puistoista voi löytää sangen omituisia itiöemiä.

Entistä pienimuotoista ojanvarsiryteikköä Riihimäellä. Paikasta löytyi korukarvakka (Neodasyscypha cerina) 2013.

Ennen tässä oli hieno tiheä rantarytö, nyt paikalla… No …

Pienimuotoinen vaahteraa, harmaaleppää sekä raitaa kasvava rinnelehto radan varressa. Paikalta löytyi mm. hytyvinokaslaji (Hohenbuehelia sp.).

Radan varren rinnelehtoa.

Vantaanjoen varren lähilammen rytöä. Paikalta löytyi mm. kellovinokas (Panellus ringens) ja hytyvinokaslaji (Hohenbuehelia sp.) .

Vantaanjoen varren rytöä.

Mieleni avartava alkusukkessiovaiheen eli alkukehitysvaiheen metsä, joka on kehittynyt savenottolampien ympärille. Paikan kääväkäslajisto yllättävcän monipuolinen, vaateliaimpana alueellisesti uhanalainen harjasorakas (Gloiodon strigosus).

Alkusukkessiovaiheen arvokas metsä.

Alkusukkessiovaiheen metsä.

Talvella erityisesti syötävistä sienistä voi löytää talvijuurekkaita. Jotku talvivinokastakin (Sarcomyxa serotina) nauttivat. Vielä enemmän on muita mielenkiintoisia lajeja kuten kellovinokas, hytyvinokkaat, erilaiset kaarnalla kasvavat hiipot sekä hyytelösienet. Talvijuurekkaat on melko vähän aikaa sitten jaettu ainakin eri lajiksi, joiden levinneisyyttä tunnetaan huonosti. Talvijuurekkaita myydään kaupoissakin kasvatettuina valkoisina honteloina itiöeminä. Ne ovat japanilaisten suosiossa. Suomessa on tähän mennessä tavattu varmistettuna vain pelkkää Flammulina elastica – lajia. Olen pyytänyt Suomen sieniseuran kautta näytteitä ja niistä yksi on potentiaalinen Flammulina fennae. F. fennae on kalkinsuosija, näyte on Nilsiästä, joten paikka aiknakin sopisi. Pohjoismaissa lajien levinneisyyden on huomattu vaihtelevan sangen paljon, kun niitä on Ruotsissa ja Norjassa tutkittu. Mielenkiintoisin talvijuurekkaista on F. ononidis, joka kasvaa kenttäorakon tyvellä. Suomesta sen voisi löytää vain harvoista paikoista, Helsingin Eestiluoto on yksi potentiaalinen paikka.

Talvijuurekaslaji raidan rungolta.

Talvijuurekaslaji haavan kannolta.

Talvivinokasta jotkut syövät. Sen löytää lehtipuulta rantametsistä ehkä helpoiten.

Talvivinokkaan (Panellus serotinus) helttapuolta.

Hytyvinokkaat (Hohenbuehelia sp.)ja kellovinokas (Panellus ringens) ovat myös erityisesti talven lajeja. Hytyvinokkaatkin on hanakala ryhmä ja moni niistä on sangen harvinainen. Yleisin niistä tummista on kenties harmohytyvinokas (Hohenbuehelia unquicularis). Yhteensä lajeja on tavattu Suomesta kaiketi yhdeksän lajia. Uhanalaisakin joukossa on: lastahytyvinokas (Hohenbuehelia auriscalpium , DD), suohytyvinokas (Hohenbuehelia longipes, CR) sekä aarnihytyvinokas, kaeikti jo kadonnut (Hohenbuehelia mustialaensis, RE) . Kellovinokastakaan moni ei ole nähnyt, lieneekö se paikoittainen, harvinainen, vai vain ylikatsottu. Olen itse löytänyt sitä kolmesta eri paikasta, yksi Lopelta, kaksi Riihimäeltä. Runsaasti lehtilahopuuta kaikissa paikoissa.

Hytyvinokaslaji Vantaanjeon varresta.

Hytyvinokaslaji rinnelehdosta.

Kellovinokas Vantaanjoen varresta.

Kaarnalla kasvavat hiipot ovat kenties niitä kaikkein kauneimpia talvisten sienten joukossa. Tarkoitan lähinnä myyränhiippoa, ruskokaarnahiippoa ja sinikaarnahiippoa. Niitä, kun kasvaa satamäärin jollain vanhalla sammaloituneella lehmuksen rungolla, on näky kuin kuin suoraan sadusta. Heidän lempipaikkojaan on puistopuiden rungot, törmääminen muualla on harvinaisempaa.

Sinikaarnahiipon (Mycena pseudocorticola) kasvaa usein samoilla rungoilla kuin ruskokaarnahiippokin (Mycena meliigena).

Ruskokaarnahiipon löytää parhaiten vanhojen puistolehmusten rungoilta, oman mudun perusteella. Sammalta tulee olla ja hyvin usein jäkälääkin…

Myyränhiipon (Mycena hiemalis) tapaa usein puistopuiden rungoilta, se on selkeästi ruskokaarnahiippoa ja sinikaarnahiippoa ylesiempi.

Talvisista sienistä on myös joulupöydän koristeeksi, ainakin hytyköihin kuuluvasta keltahytykästä eli ”nallekarkkisienestä”. Muitakin hytyköitä on paljon, lue jo hieman haudatusta blogistani niistä lisää: http://www.hyyfi.wordpress.com.

Keltahytykkä (Tremella mesenterica) on yleinen erilaisissa ryteiköissä.

Opaalihytykkä (Exidia thuretiana) on löydettävissä helposti herukkapensaiden alta.

Liuskahytykkä (Tremella foliacea) on minulle harvinaismpia yleisiä hytköitä. Löysin 2013 vain yhden, alkusukkessiovaiheen hienosta metsästä.

Pajupunakka (Cytidia salicina) on helpoiten löydettävissä kaupunkien pajupuskista.

Pajuhytykkä (Exidia recisa) kasvaa usein siellä missä pajupunakkakin.

Nystyhytykkä (Exidia glandulosa) valtaa usein sahatut kannot.

Loishytykkä (Tremella encephala) esiintyy verinahakan kanssa männyllä.

Muutakin mielenkiintoista voi talvella löytää metsästä, kuten erilaisia kotelosieniä, muitakin vinokkaita (pikkuvinokas, pikkusahaheltta), malikoita, limasieniä sekä tietenkään unohtamatta kääväkkäitä.

Sjuuattaapi olla joku Trichia – laji eli nuoranen. limasieni kuiteski…

Korukarvakka (Neodasyscypha cerina) on ailmeisesti ainakin vähän vaativa laji, joka viihtyy runsaslehtilahopuustoisissa kosteissa paikoissa. Löysin nämä kaunokaiset entisestä hienosta rantarydöstä ojan varrelta.

Punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca) alkuja voi löytää jo talvella, tosin keväällä se näyttäytyy runsaampna esimerkiksi rantametsissä.

Talvimalikka (Clitocybe pruinosa) on siinä mielessä harvinainen helttssieni, että se voi aloittaa itiöemien tuoton ennen lumien tuloa ja jatkaa sitä keväällä. Löysin tämän alkusukkessiovaiheen metsästä.

Pikkuvinokas (Panellus mitis) viihtyy kuusikoissa.

Pikkusahaheltan (Lentinellus flabelliformis) löytää sekametsistä sekä lehdoista.

Harjasorakkaan (Gloiodon strigosus) löytäminen oli vuoden 2013 hienoimpia sienilöytöjä, ainakin avartavimpia itselleni…