Joskus sattuu hulluja, suorastaan sykähdyttäviä unenomaisia päiviä luonnon seuraajalle. Mulle tällainen päivä sattui viime maanantaina Lopen Kaartjärvellä. Päivä, jollaista ei ehkä toista tule ikinä. Vähän siirappinen alku, mutta olkoon. Tämä kyseinen päivä on ikimuistoisimpia lajistoharrastuspäiviä ikinä, eikä syyttä. Kaksi eri porukan (lintujen ja sienien) harvemmin tavattua kaveria tallentui muistifilmille.
Lepatteleva lintunen
Se ensimmäinen porukka, eli linnut. Niin, sunnuntaina Kaartjärveltä oli ilmoitettu lapintiira. Tuo alueellani sangen harvoin tavattu siivekäs herätti heti ajatuksen tiirojen tarkemmasta määrityksestä sunnuntai-iltana saavuttuani äitini kanssa mökille. Sunnuntaina en enää lähtenyt lintuja etsiskelemään. Maanantaina löysin pienen etsinnän jälkeen tiiraporukan Sokalanalustasta, pohjoisosalta Kaartjärveä. Tuolla pian havaitsin lajin, joka näytti lapintiiralta. Epäonnekseni mulla on ollut oma auto rikki, ja olin saanut siskon auton lainaan. Siskon auto piti heittää Riihimäelle huoltoon, mistä sain haettua isäni auton, jotta äitinikin pääsisi maanantai-iltana pois mökiltä.
Parin tunnin päästä olin kuitenkin uudelleen havainnoimassa. Alle puoli tuntia tiiroja tarkkailtuani, jotain mustaa tiiramaista liihottelee ruoíkon yllä aika lailla kohti, kaukana tosin. Jotkut teistä tietävät sen tunteen, kun ekana erikoisuuden havaitessaan, ei usko silmiään. Siinä menee se mukava tovi, kun tajuaa, mitä näkee. Sen jälkeen tulee tietynlainen tunneryöppy ja suusta tippuu pari ihmetyksen sanaa. Kyllä, mustatiira oli saapunut Kaartjärvelle! Tämä perhosmainen tiira oli kolmisen vuotta sitten kaiketi viimeksi näkynyt Kanta-Hämeessä ja neljä vuotta sitten Lopella. Lintuhavaintotietokanta – Tiirasta löytyy parikymmentä havaintoa vuodesta 1954 lähtien.
Heti laittamaan viestiä eteenpäin, ja kohta soittelee hyvin pitkän linjan lintututtuni, Hannu Hellsten. Hän olisi tulossa Heikki Seppälän kanssa katsomaan lintua. Tunnin päästä porukka saapuukin. He onnistuvat näkemään linnun. Puolisen tuntia katseltuaan kaksikko lisäksi varmistaa lapintiiraepäilyni. Lapintiirasta varmoja havaintoja Kanta-Hämeestä löytyy Tiira-lintutietokannasta parisenkymmentä, mutta se on varmaankin jokavuotinen, kunhan tiiramassat vain katseltaisiin tarkemmin. Tulin vielä tiistaina katselemaan, lapintiiroja näkyi pari kappaletta, mustatiiraa ei. Lapintiira on vaikea tunnistaa varmasti erilleen, mutta kun katselee lapintiiroja ja kalatiiroja lähekkäin lennossa, niin lapintiira näyttää sirommalta. Lisäksi lennossa eroja löytyy pyrstön halkoisuudesta ja siipien läpikuultavuudesta sekä leveydestä. Nokan värissä ja jaloissa on lisää tuntomerkkejä.
Pikareita
Se toinen juttu, sienet! Mökillä Lopen Kaartjärvellä tutkailen aina lähistön lintujen lisäksi sieniä, kasveja, perhosia, sudenkorentoja ja oikeastaan kaikkea muutakin elollista. Olin tavanomaiseen tapaani tutkailemassa tiira-sunnuntaina myös Peltoniemenlahden linnustoa, kun huomasin jaloissani pikareita. Pikareita pullosarakasvustossa! Juolahti heti mieleeni laji nimeltä pullosaranpahkapikari (Myriosclerotina caricis-ampullaceae). Menin katselemaan vielä toisen rannan ja lisää pikareita samanlaisessa sarakasvustossa. Toki muitakin saroja paikalla esiintyy, ainakin viiltosaraa, lisäksi rantaan on ajautunut paljon kasvijätettä. Sientä katselin vielä kotona lisää, osalla ei jalkaa ei ollut juurikaan, osalla selvä jalka, pullosaranpahkapikarilla pitäisi olla selvä jalka. Pahka, mistä lajit kasvavat oli hyvin pullosaranpahakpikarin pahkan näköinen. Useimmilla pitkä ja vähän käyrä. Laji odottelee vielä tarkempia määrityksiä, mutta joka tapauksessa Myriosclerotina se on ! Näitä sekä karpalonmuumiopikareita olen usein katsellut, mutten ole kertaakaan löytänyt. Toiveissani vain, mutta nyt vihdoinkin ! Pullosaranpahkapikari mainitaan melko harvinaiseksi eikä muutkaan läheiset Myrioclerotinat sen yleisempiä ole. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa 🙂
Retkikertomuksia, psykologiaa, luonnonsuojelua, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä lajistoharrastusta. Elämäntapana olla yhtä luonnon kanssa. 