Burfjord ”Puruvuono”, Kvaenangenin – vuonon rauhallinen sopukka kutsui viikovaihteessa minua ja vanhempiani taas parin vuoden tauon jälkeen Jäämeren luontoa ihmettelemään. Alueella olemme käyneet lähes joka kesä jotakuinkin kolmentoista vuoden ajan. Reissumme kulki Kilpisjärven kautta tälle pienelle vuonolle. Kilpisjärvellä olimme pari yötä , yhden mennessa sekä yhden tullessa, ja Puruvuonolla muutaman yön. Vaikka pohjoista luontoa voisi kuvitella hivenen yllätyksettömäksi, niin sitä se ei todellakaan ollut tänä vuonna. Luontoäiti halusi yllättää tänä vuonna erityisesti uusilla tuttavuuksilla.
Kihu
Kilpisjärvi on Suomen kasvillisuudesta puhuttaessa erittäin mielenkiintoinen ravinteikkaan maaperänsä ansiosta. Silti yllätyin, kun heti Kilpisjärven majoitukseen saavuttuamme näin peuranvirnan pihamaalla. Laji tunnetaan Suomesta vain Käsivarrresta ja monien muiden pohjoisten kukkien tapaan se on yleisempi heti Norjan puolella.
Tulopäivää seuraavana päivänä lähdimme kohti Puruvuonoa, mutta ehdimme pistäytä Jehkatsin alapuolisella tunturikankaalla. Hetken kävelin äitini kanssa varpuja puskevalla kankaalla, kun kuulin äänen. Tunturikihu! Kaveri oli häätämässä varista muutaman sadan metrin päässä. Kihun kohtaaminen on yksi lintuharrastuksen suuria haaveita, ja vihdoinkin sain kohdata tämän upean linnun sen pesimäseudulla…
Kihupäivänä ehdimme vielä kalaan Puruvuonolle ja saimme joitakin seitejä sekä näimme muutamia pyöriäisiä. Pyöriäinen on melko tuttu näky Puruvuonollakin, mutta tällä kertaa ne uivat yllättävän lähellä venettä, ehkä alle sadan metrin päässä parhaimmillaan.
Vuonomaan kalasto ja linnusto tarjosi ”uutuuksiaan”.
Menimme seuraavana päivänä illalla kalaan veneellä ja huomasimme lokkiparven. Äitini huomasi, että seassa oli jotain pienempiäkin lintuja. Pian itsekin näin nämä palleroiset. Kas, ruokkilintuihin kuuluvia lunnejahan siinä sukelteli! En ikinä ole nähnyt Puruvuonolla lunneja, vaikka olemme alueella yli kymmenenä kesänä olleetkin. Lunneista yksi oli nuori, joten liekö pesinyt jossain lähistöllä.
Kaloja ajatellen olin sitonut seitejä kiinnostavan litkan kaloja houkuttelemaan. Näimme lokkiparven lisäksi pinnassa hyppeleviä pikkukaloja, mikä yleensä tarkoittaa isompienkin kalojen parvea. Jonkin aikaa pilkittyäni, kun olin kelannut vesipatsaan melko loppuun, niin tunsin sangen ohutta vipinää vavan päässä. Nostin ensin liian nopiaan litkan ylös, joten kalat eivät jääneet kiinni. Tämän jälkeen laskin litkan oikealla syvyydelle, Odottelin tovin ja nostin, silloin litkassa päristeli sillin näköisiä hopeakylkiä! Muutaman noston jälkeen niitä oli porukallamme noin viisikymmentä veneessä. Ensin ajattelin heikäläisiä vain pieniksi silleiksi. Peratessa isä mainitsi kilohailin ja huomasin näiden kalojen terävät vatsasuomut ”talkasuomut” ja päädyimme kilohailiin, ruotsiksi ”skarpsill”. Kilohaili oli todella hyvää, eivätkä ruodot häirinneet syömistä. Tarkistin juuri kirjasta, että Pohjois-Norjassa elelee sillin lähisukulaisista vain kilohaili, kuorekaloja on muutama eri laji. Kilohailin hyvä tuntomerkki eli terävät vatsasuomut pätevät siis ainakin Pohjois.Norjassa. Etelä-Norjassa elelee useampikin sillin lähisukulainen.
Mielenkiintoinen valtamerten kahlaaja
Viimeisenäkin päivänä kävimme Puruvuonolla iltakalassa. Vaikka kalastus ei järin tuottoisaa ollut, lukuunottamatta seitiparvea, luontoäiti tarjosi jännän kohtaamisen erityisen kahlaajan kanssa. Taas äitini huomasi pieniä lintuja pyörimässä keskellä vuonoa. En oikein heti linnut nähtyäni ymmärtänyt, mitä pikkuisia ne ovat. Kiikarit siis kaulaan ja kappas! Vesipääskyjä purjehti muutama laineiden päällä. Lähestyimme lintuja veneen moottori sammutetuna, niin etteivät linnut juurikaan pelästyneet. Ne uivat karkuun ja jonkin matkan päässä lennähtivät ihanan pirteästi terävillä siivillään. Vesipääskyhän on jännä kahlaajalaji muun muassa elinpaikkojen suhteen. Se pesii tunturilammilla ja talvehtii muun muassa keskellä Intian valtamerta.
Lähtöpäivä
Lähtiessämme seuraavana päivänä pois Puruvuonolta saimme vielä majoituspaikkamme päällä ihailla yliliitävää huutelevaa piekanaa, joka ilmeisesti oli pesinyt läheisellä kalliokielekkeellä. Kalliokielekkeen päällä pariskunta oli kaarrellut edellisinä päivinäkin. Kävimme Norjan puolella vielä yrittämässä makrillia erään suomalaisen neuvojen mukaan. Vesi oli ilmeisesti liian alhaalla ja seitit olivat liian innokkaina, joten tuota arvostamaani kalaa en saanut tänäkään vuonna. Pari vuotta sitten sain makrilleja, silloin se oli kaiketi runsaana ensimmäistä kertaa ikinä Puruvuonossa. Paluumatkalla Kilpisjärvellä, Jehkatsin tienoolla, pistäydyimme vielä ihailemassa tunturikihua, jolla kenties pesintä oli jäänyt sangen myöhäiseksi sään takia.
Yövyimme Kilpisjärvellä ja seuraavana aamuna lähdimme kohti kotia. Ensi vuonna uudestaan Puruvuonolle, ja silloin yhtenä päivänä Øksfjordjøkulen:in alle kalaan sekä makrillien perään. Näin toivon…
Retkikertomuksia, psykologiaa, luonnonsuojelua, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä lajistoharrastusta. Elämäntapana olla yhtä luonnon kanssa. 