Kesijäkäliä, kämmeköitä ja kattohaikaroita

Nähtävästi keskikesään kuuluu k:lla alkavat lajit, niin kuin kattohaikara, kämmekät ja kesijäkälä. Juhannuksen aikoihin omilla retkeilylläni näin siis näitä. Juhannuksen ajan huippuhetkiä oli myös juhannusyö, kun vesisiippa lenteli rannalla ruisrääkän ja kehrääjän kuuluttaessa reviirejään taustalla. Mutta tähän kolmen koon kolmikkoon palatakseni.

Kesijäkälä

Kaartjärvellä näkee hienosti, kuinka länsiranta on pääpiirteittäin paahteista ja itäranta lehtomaista. Itärannan lehdossa Peltoniemessä etsin valkolehdokkia entisiltä paikoilta, turhaan. Liekö joku leikannut kukat vaasiin, tai tuhonnut esiintymän. Noo, uskoisin kuitenkin, että se pitää välivuotta. Hieman tuli kontattua epäonnistuneen valkolehdokkietsinnän jälkeen pussikämmeköiden parissa. Läheisen järven, Pääjärven, rannalta olen löytänyt pussikämmeköitä ja Peltoniemi muistuttaa melko paljon Pääjärven esiintymän aluetta. Ei löytynyt, lehto-orvokkia ja mustakonnanmarjaa sentään rehevämmistä kohdista. Olin jo lähtemässä syömään mökille, mutta katsoin onnekseni vielä yhden haavan runkoa lehmusrinteessä. Kas, kesijäkäläkö ? Mikäli vahva arvaukseni eli samettikesijäkälä (Leptogium saturninum), niin laji olisi melko yleinen, mutta silti silmälläpidettävä eli lähes uhanalainen.

Harmaa tiheänukkainen alapinta ja paljon ”tappeja” eli isidioita yläpinnalla. Kaipa tämä samettikesiäjäkälä on ?

Jokin kesijäkälälaji, oma vahva arvaukseni samettikesijäkälä (Leptogium saturninum).

Kämmeköitä

Länsi-Lopella on säilynyt vielä joitakin hyviä kämmekkäsoita, vaikka Rautasuo ehdottomana aallonpohjana onkin menetty. Tuolla upealla suolla kasvoi useita kaitakämmeköitä ja ehdottoma tähtenä lettorikkoa vielä 1950 – luvulla. Sen jälkeen alkoi soiden joukkoteloitus.

Niinpä olinkin iloisesti yllättynyt, kun eri kämmekkälajeistaan tunnetun erään Länsi-Lopen järven luhtarannalla kulkiessani iskeytyi silmääni heti harajuuri (Corallorhiza trifida). jota en ole Lopella ennen nähnyt. Heti kohta näkyi myös maariankämmeköitä ja kotvan kuljettua rannalla näkyi kukkiva komea vaarantunut suopunakämmekkä (Dactylorhiza incarnata ssp. incarnata). Isoja ja hienoja punakämmeköitä löytyi rannalta kymmenkunta, ihailin suorastaan niiden kokoa. Tuolla kämmekköjen joukossa silmiini pisti eritoten pari kämmekkäyksilöä, joilla oli hyvin kapoiset lehdet. Laji on edelleen mysteeri, mutta kaitakämmekkä (Dactylorhiza traunsteineri) ei ole poissuljettu. Tuleepi tutkia tarkemmin, kaitakämmekkää alueelta ei tunneta ennestään ja se kasvaa Lopella kaiketi vain yhdellä paikalla nykytiedon mukaan.

Kasvupaikkaa

Harajuuri on oman näköinen lehtivihreätön pikkukämmekkä

Mielenkiintoinen Dactylorhiza – laji

Kapoiset ovat lehdet

Kattohaikara

Koski TL:ssä on tänä vuonna pesinyt onnistuneesti Suomen ensimmäinen kattohaikarapariskunta. Länsi-Lopelta tuonne on sangen lyhyt matka, joten juhannuksena tuli heitäkin tervehdittyä. Tuossapa muutama kuva historiallisesta pariskunnasta, jolla oli tuolla hetkellä kaksi poikasta. Kattohaikaroita voit seurata myös kamerassa:

Myriosclerotinoja ja mustatiira

Joskus sattuu hulluja, suorastaan sykähdyttäviä unenomaisia päiviä luonnon seuraajalle. Mulle tällainen päivä sattui viime maanantaina Lopen Kaartjärvellä. Päivä, jollaista ei ehkä toista tule ikinä. Vähän siirappinen alku, mutta olkoon. Tämä kyseinen päivä on ikimuistoisimpia lajistoharrastuspäiviä ikinä, eikä syyttä. Kaksi eri porukan (lintujen ja sienien) harvemmin tavattua kaveria tallentui muistifilmille.

Lepatteleva lintunen

Se ensimmäinen porukka, eli linnut. Niin, sunnuntaina Kaartjärveltä oli ilmoitettu lapintiira. Tuo alueellani sangen harvoin tavattu siivekäs herätti heti ajatuksen tiirojen tarkemmasta määrityksestä sunnuntai-iltana saavuttuani äitini kanssa mökille. Sunnuntaina en enää lähtenyt lintuja etsiskelemään. Maanantaina löysin pienen etsinnän jälkeen tiiraporukan Sokalanalustasta, pohjoisosalta Kaartjärveä. Tuolla pian havaitsin lajin, joka näytti lapintiiralta. Epäonnekseni mulla on ollut oma auto rikki, ja olin saanut siskon auton lainaan. Siskon auto piti heittää Riihimäelle huoltoon, mistä sain haettua isäni auton, jotta äitinikin pääsisi maanantai-iltana pois mökiltä.

Parin tunnin päästä olin kuitenkin uudelleen havainnoimassa. Alle puoli tuntia tiiroja tarkkailtuani, jotain mustaa tiiramaista liihottelee ruoíkon yllä aika lailla kohti, kaukana tosin. Jotkut teistä tietävät sen tunteen, kun ekana erikoisuuden havaitessaan, ei usko silmiään. Siinä menee se mukava tovi, kun tajuaa, mitä näkee. Sen jälkeen tulee tietynlainen tunneryöppy ja suusta tippuu pari ihmetyksen sanaa. Kyllä, mustatiira oli saapunut Kaartjärvelle! Tämä perhosmainen tiira oli kolmisen vuotta sitten kaiketi viimeksi näkynyt Kanta-Hämeessä ja neljä vuotta sitten Lopella. Lintuhavaintotietokanta – Tiirasta löytyy parikymmentä havaintoa vuodesta 1954 lähtien.

Heti laittamaan viestiä eteenpäin, ja kohta soittelee hyvin pitkän linjan lintututtuni, Hannu Hellsten. Hän olisi tulossa Heikki Seppälän kanssa katsomaan lintua. Tunnin päästä porukka saapuukin. He onnistuvat näkemään linnun. Puolisen tuntia katseltuaan kaksikko lisäksi varmistaa lapintiiraepäilyni. Lapintiirasta varmoja havaintoja Kanta-Hämeestä löytyy Tiira-lintutietokannasta parisenkymmentä, mutta se on varmaankin jokavuotinen, kunhan tiiramassat vain katseltaisiin tarkemmin. Tulin vielä tiistaina katselemaan, lapintiiroja näkyi pari kappaletta, mustatiiraa ei. Lapintiira on vaikea tunnistaa varmasti erilleen, mutta kun katselee lapintiiroja ja kalatiiroja lähekkäin lennossa, niin lapintiira näyttää sirommalta. Lisäksi lennossa eroja löytyy pyrstön halkoisuudesta ja siipien läpikuultavuudesta sekä leveydestä. Nokan värissä ja jaloissa on lisää tuntomerkkejä.

Mustatiiran tuntomerkit näkyvät tässäkin huonossa kuvassa. Musta-tummanharmaa tiiralaji, jolla on valkoista vain alaperässä.

Pikareita 

Se toinen juttu, sienet! Mökillä Lopen Kaartjärvellä tutkailen aina lähistön lintujen lisäksi sieniä, kasveja, perhosia, sudenkorentoja ja oikeastaan kaikkea muutakin elollista. Olin tavanomaiseen tapaani tutkailemassa tiira-sunnuntaina myös Peltoniemenlahden linnustoa, kun huomasin jaloissani pikareita. Pikareita pullosarakasvustossa! Juolahti heti mieleeni laji nimeltä pullosaranpahkapikari (Myriosclerotina caricis-ampullaceae). Menin katselemaan vielä toisen rannan ja lisää pikareita samanlaisessa sarakasvustossa. Toki muitakin saroja paikalla esiintyy, ainakin viiltosaraa, lisäksi rantaan on ajautunut paljon kasvijätettä. Sientä katselin vielä kotona lisää, osalla ei jalkaa ei ollut juurikaan, osalla selvä jalka, pullosaranpahkapikarilla pitäisi olla selvä jalka. Pahka, mistä lajit kasvavat oli hyvin pullosaranpahakpikarin pahkan näköinen. Useimmilla pitkä ja vähän käyrä. Laji odottelee vielä tarkempia määrityksiä, mutta joka tapauksessa Myriosclerotina se on ! Näitä sekä karpalonmuumiopikareita olen usein katsellut, mutten ole kertaakaan löytänyt. Toiveissani vain, mutta nyt vihdoinkin ! Pullosaranpahkapikari mainitaan melko harvinaiseksi eikä muutkaan läheiset Myrioclerotinat sen yleisempiä ole. Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa 🙂

Jokin Myriosclerotina – laji