Esittelen seuraavaksi Suomessa kenties heikoimmin tunnetun ruokasienen, joka on kuitenkin maailmalla hyvin arvostettu. Tämä sieni on talvijuurekas, japanilaisittain enokitake.
Talvijuurekasta myydään myös kaupoissa, tosin kauppatuotteena se näyttää valkoiselta ja hontelolta, sillä se on kasvatettu. Luonnossa se on aivan erinäköinen, keltalakkinen ja tummajalkainen kaunotar. Se päällimmäinen syy siihen, miksei talvijuurekasta arvosteta Suomessa, lienee sen kasvaminen ryteiköissä. Yleensa sen siis löytää erilaisista pajutiheiköistä. Harva näitä etenkin kaupunkiluontoa rikastuttavia paikkoja osaa katsoa arvostavalla silmällä ja tutkailla niitä. Oikeasti ryteiköt ovat monen muunkin lajin turvapaikkoja, etenkin kostean pienilmaston ja korkeahkon lahopuun määrän takia.
Talvijuurekkaan mielielinympäristöä.
Talvijuurekas on sangen satoisa laji, tänäkin vuonna sitä näkyy, eikä enokitakea yleensä tarvitse mennä metsästämään kovin kauas. Talvijuurekkaan satokausi on lisäksi poikkeuksellisen myöhään, parhaimmillaan juuri nyt, joten ryteikköihin kannattaa mennä, vaikkei siellä muuta syötävää välttämättä olisikaan. Ruokasienenä talvijuurekas on maultaan omasta mielestäni ainakin kohtalainen.
Pääsiäisenä Martti-tonttu ehti maastoon kunnolla muutamana päivänä. Kaksi retkeä suuntautui Riihimäen lähimetsiin, noihin mielenterveydellisesti niin tärkeisiin ja aliarvostettuihin. Yksi retki suuntautui Lopen Kaartjärvelle. Nämä metsät, joissa vierailin Riihimäellä, tunnetaan nimillä Kokon puistot ja Penninmäki.
Kokon puistoissa voi ihailla hyvin luonnontilaista alkusukkessiovaiheen metsää, joka on täynnä raitalahopuuta, on siellä jokunen lahokuusikin. Pientä lähteisyyttä ja lepikkoakin tuolta löytyy. Ehdottomasti siis hienoimpia metsäsirpaleita Riihimäellä. Tuolla kotvan tallusteltuani tonttu meni katselemaan alueellisesti uhanalaista harjasorakasta, jonka tiedän tuolla viihtyvän. Siinäpä se laholla raidan pystypuulla komeili ja entistä ehomman näköisenä. Varsinkin Etelä-Suomessa harjaorakas on sangen harvinainen ja kärsinyt erityisesti rantametsien hakkuista sekä ojituksesta. Sen vaatima kostea pienilmasto löytyy Kokon puistoista. Tästä suuresti ilahtuneena Martti-tonttu lähti tarkastelemaan ainutlaatuista ryteikköä, öhöm, siis todellakin ryteikköä. Harmittaa vaan, kun tuolla termillä on niin negatiivinen kaiku. Nuo ryteiköt vaan sattumoisin ovat luonnonsuojelullisesti yleensä todella tärkeitä. Silmät kohtasivat vielä kauniita norkkopikareita, jotka kasvoivat pajulla. Ehkä siis kohtasin Ciboria caucus – lajin. Hieman henkisesti väsynyttä reissaajaa ilahduttivat lisäksi hyllyvien hytyköiden ryhmätapaamiset oksilla. Parin tunnin taapertamisen jälkeen läksi Martti-tonttu Kokon puistosta mieli ladattuna lehtokurpan ronkuttelun siivittämänä…
Luontaisesti kehittyvää lammenrantametsää Riihimäellä.Harjasorakas voi hyvin…Norkkopikari (Ciboria sp.)Hytyköitä…
Penninmäki on hyvin vaihteleva: vanhaa kuusikkoa, kuivempia kallionlakeja sekä kalliokieloa kasvava lehtorinteen käsittävä metsäkokonaisuus. Tuolla Martti- tonttu oli etsiskelemässä haapapikaria ja se koreilikin hienosti ensimmäisellä ranteen paksuisella haavanoksalla, jonka kuori oli hivenen halkeillut. Se kasvoi pienessä nuoressa haavikossa seuranaan muun muassa kellovinokas. Tonttu jatkoi matkaa tovin läheiseen kalliokielolehtoon. Johan pomppasi alitajunnassa pienellä tonttu-ukolla, kun puskan oksalta tuli pian vastaan peikon kämmentä etäisesti muistuttava sieni! Voiko tämä olla, tuumi tonttu hetken… Sitten sitä löytyi lisää. Kyllä! Tätä se on!!! Liuskapielus, ruotsiksi trollhänd… Siinä heti tarkistus ystävältä lajin uhanalaisuusluokituksesta. Pieni pettymys, sillä laji oli nostettu 2010 vaarantuneesta silmälläpidettäväksi eikä luokitella Hämeessä alueellisesti uhanalaiseksi. Siihenkin on syynsä. Pohjanmaan rannikolla lajilla on vahva esiintymisalue ja Etelä-Häme kuuluu samaan kasvillisuusvyöhykkeeseen. Muualla Suomessa, esimerkiksi Lounaisella rannikkomaalla laji on alueellisesti uhanalainen. Silti, tuo oli jotakuinkin 20-30 löytö lajista…Tämäkin oiva osoitus hoitamattomuuden vaikutuksesta. Loppureissulla tonttu-ukkoa piristivät vielä pyrstötiaisten tirskahdukset, ylilentävät hempot sekä lehtohaivensammal.
Koko maassa vähintään silmälläpidettävä, suuressa osassa maata alueellisesti uhanalainen liuskapielus (Hypocreopsis lichenoides).Liuskapieluksen (Hypocreopsis lichenoides) kasvupaikkaLehtohaivensammal (Cirriphyllum piliferum)
Lopen Kaartjärven maisemissa olin yön yli mökillä. Tuloilta oli mystinen, kun metsähanhet päästelivät sangen omituisia ääniä jäällä seurustellessaan. Viisikymmentä oli siinä poppoossa. Ikinä ennen ei ole Martti-tonttu metsähanhia Kaartjärvellä nähnyt uimassa tai jäällä tepastelemassa. Ylilentävän lehtokurpan ronkutus viesti myös keväästä. Aamulla tarkkailin lintujen keväistä muuttoa ja kuuluihan niitä, jotain näkyikin. Kiuruja, peippoja, töyhtöhyyppiä, metsähanhia, niittykirvinen, selkälokki, kalalokki, harmaalokki. Järven pienissä sulissa uiskentelivat myös kanadanhanhi, tavi, telkkä, laulujoutsen sekä isokoskelo. Illemmalla kävin tutussa upeassa lehdossa, missä aistii vielä osittain entisen maatalouden. Lähinnä tämä näkyy joissain perinnemaisemalajeissa kuten ahonoidanlukon ilmaantumisena joinain vuosina sekä kalkkivaikutuksessa. Kalkki on taas erittäin tärkeä monille vaateliaille sienilajeille esimerkiksi isolimalakille (Limacella guttata). Tuolla Martti-tonttu tonki nyt harvinaista talvinääpikkää ja tämän vuoden yllättäjää käpynastakkaa sekä joitakin hirvien ja peurojen kakkakasoja. Tultuani pois lehdosta havaitsin lähistöllä jotain nakutusta. Kas kummaa… Pikkutikkahan se siinä ruokaa etsii. Martti-tonttu ilahtui tuosta kovasti, sillä jos hyvin käy pikkutikka ruokkii tuossa lehdossa tänä vuonna poikasia.
Talvinääpikkää vuodelta 2013…
Mitä pikkutikka, liuskapielus ja harjasorakas sitten kertovat laajemmalle yleisölle? No, tietenkin hoitamattomuuden, lehtojen, kostean pienilmaston sekä lahopuun ilosanomaa sekä myös sitä, että tallustellessa huonosti tunnetuilla alueilla voi tehdä merkittäviä havaintoja ja mahdollisesti saada luontoa suojelluksi. Martti – tonttu tutkailee usein juurikin heikosti tarkasteltuja alueita 🙂
Tämä maailma on täynnä hiljaista hyväksyntää. Parhaiten tämä näkyy muun muassa kiusaamistapauksissa. Jokaisella on mielestäni velvollisuus auttaa kiusattua, mutta harva meistä puuttuu lopulta siihen. Hiljaista hyväksyntää näkyy yllättävän paljon myös luonnonsuojelukentällä. Olen kuullut monelta, ettei osaa vaikuttaa luonnon puolesta. Esimerkiksi jo kuvien jakaminen Facebookissa on tietynasteista vaikuttamista.
Hiljainen hyväksyjä on usein yhtä tyhjä kuin tämä kuva.
MITÄ VOIN TEHDÄ
Oikeastihan monet ihmiset osaavat tehdä paljon luonnon puolesta ja tekevätkin. Pienet purot, joiden tärkeys tulisi aina muistaa voi johtaa todella hienoihin muutoksiin. Lasten vieminen luontoon, linnunpönttöjen laittaminen keväällä etenkin puistoihin, luonnonsuojeluhankkeiden tukeminen, Metsähallituksen hävyttömien hakkuukuvien välittäminen Facebookissa, järjestöissä toimiminen…
Lintujen ruokinnalla tiettyjen lintujen kannat ovat nousseet, hyvä esimerkki viherpeippo. Ääriesimerkkinä kotkien, erityisesti merikotkien haaskaruokinta. mikä on yhtenä tekijänä nostanut merikotkan paikoin yleiseksi näyksi.
Moni on hyvin suruissaan, jonkun raiskattua esimerkiksi tutun lenkki- tai sienimetsän, mutta kuinka moni on aidosti kiinnostunut Suomen metsien tilasta ja levittää esimerkiksi Facebookissa Luonto-liiton kirjoituksia hakatuista aarniometsistä? En vastusta suomalaista metsätaloutta, mutta esimerkiksi Metsänhoitoyhdistysten propagandaa ja Metsähallituksen tökeryyttä hakattavien metsien valinnoissa kyllä. Linkki Metsäblogiin: https://metsablogi.wordpress.com/ .
Esimerkiksi Suomen Metsäyhdistyksen väen näkemys suomalaiseen metsään.
Mielestäni keskusteleminen jonkun kanssa voi usein johtaa yllättäviin hetkiin, kun molemmat kuuntelevat aidosti toisiaan ja katsovat pinnan alle. Monilla eri tyylillä luonnosta nauttivilla ihmisillä voi olla jonkinlainen tiivis suhde luontoon. On kuitenkin liian helppoa kulkea omassa turvaverkossa ja sulkea silmänsä sivupoluilta ja esimerkiksi eri elämäntyyleiltä. Keskittymällä esimerkiksi kielenkäytön voimasanoihin, ja muodostamalla puhetyylistä mielikuvan ihmisestä, unohtaa kokonaisuuden. Kiihkoristitty metsästäjä ja wiccanuorikin saattaisivat löytää toisensa. Mutta eikö olekin pelottavaa olla aito ja päästää lähelle…
RIIHIMÄESTÄ
Kotikaupungissani Riihimäellä on useita asioita luonnonsuojelupuolella, joihin olen pettynyt. Puistoja pilkotaan, lähimetsistä tehdään puistomaisia, Kalmun vanha metsä kaavoitetaan osin asuntoalueeksi… Nämä toimenpiteet vaikuttavat eniten ihmisiin, joilla ei mahdollista lähteä kauas ainakaan yksin. Lapsiin, kehitysvammaisiin, vanhuksiin, köyhiin, syrjäytyneisiin, masentuneille… Lähiluontoon pääsee helposti rauhoittumaan eikä se maksa mitään. Etenkin lapsille metsä on tärkeä leikkipaikka, samalla motoristen taitojen kehittäjä. Se on myös henkisten voimien latauspaikka, taiteellisen inspiraation lähde, sienestys- ja marjastusmaa, liikuntapaikka (hiihto yms.), esteettinen kokemus… Luontoarvotkin tulee huomioida sekä lajit että luontotyypit, historialliset paikat… Masennuksen vaikutukset nuorten työttömyyteen tiedetään, mutta mikä on heikentyneen lähiluonnon ja luontosuhteen merkitys kokonaisuudessa esimerkiksi Riihimäelle, myös rahallisesti?
”Hoidettua” lammenrantaa Riihimäellä.”Hoidettua” ”metsää” Riihimäellä.”Hoidettua” ”ojan”rantaa Riihimäellä.Luonnontilaisen kaltaista metsää Riihimäen keskustassa.Luontaisesti kehittyvää lammenrantametsää Riihimäellä. Kehittynyt savenottolampien reunoille. Alueelta löytynyt muun muassa alueellisesti uhanalainen harjasorakas (Gloiodon strigosus).
Mitkä edellä esitetyistä paikoista ovat esimerkiksi lapsille mielenkiintoisimpia? Kommentoikaahan ajatuksianne alle.
LOPULTA KYSE ON VAIN PRIORISOINNISTA
Arvostan suuresti ihmisiä, jotka tekevät työtä lähiluonnon eteen. Harvassa on esimerkiksi ne poliitikot, jotka sen nostavat agendalle. Toki, jos on palava into suurempaan kenttään, se on todella hienoa, mutta suomalaiseenkin luontoon tulisi kaikkien kiinnittää huomio.
Kaikkein hauskimmat kommentit luonnonsuojeluyhdistyksen ”edustajana” olen kuullut eräältä lintuharrastajalta Riihimäen Sammalistonsuolla. Sammalistonsuo on turvetuotantoalue ja alueen paras lintujen levähdysalue, jota nykyisin kehitetään yhteistyössä paremmaksi….. Hän ihmetteli, että pari vuotta sitten, miksemme tee tämän alueen eteen mitään miksei kukaan poista noita osmankäämipuskia tuolta, jotta näkisi lintuja paremmin. Jotenkin tästä juolahti mieleeni ajatus, että hänen mielestään olisi joidenkin ihmisten vastuulla tehdä asioille vapaaehtoispohjalla kaikki. Kyse on elämässä usein ajan priorisoinnista. Katsonko hömppäelokuvan vai alanko sisäistää uutta ajatusmallia ja kunnioittamaan elinympäristöämme enemmän. Luenko Luonto-Liiton metsäblogia ja linkitän sitä, vai katselenko Findancen sisältöä? Ajatusmalli siitä, että olen heikko ja osaamaton, tulisi muuttaa siihen, että haa! herättelempäs ihmisiä kyseenalaistamaan ja kerron puistojen harventamisen vaikutuksesta, näin niinku esimerkkinä… Ihminen on eläin ja sangen riippuvainen elinympäristönsä tilasta, ja sen elinympäristön heikennetty tila näkyy yhteiskunnassamme.
Retkiä, luontokuvia, elämäntarinoita, psykologiaa henkisen kaaoksen kohdanneelta nuorelta. Henkisen kaaoksen aiheutti koulukiusaus, armeijakiusaus, perfektionismi sekä sosiaaliset mallit. Olen noussut usvasta valoon.
Retkikertomuksia, psykologiaa, luonnonsuojelua, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä lajistoharrastusta. Elämäntapana olla yhtä luonnon kanssa. 